Keski-Suomen hyvinvointialueen säästöt vaikuttavat myös pelastuslaitoksen suunnitelmiin. Saarijärven uuden paloaseman ...
Jyväskyläläislähtöinen jääkiekkomaalivahti Veini Vehviläinen, 28, siirtyy Mestis-seura Helsingin Jokereihin. Sopimus on ...
Helsingin poliisi jatkaa Mellunkylän toissaöisen kaasuräjähdyksen syiden selvittämistä. Tässä vaiheessa ketään ei epäillä ...
Jyväskylä–Pieksämäki-rataosan vartioimaton Koivusalontien tasoristeys Hankasalmella poistuu käytöstä loka-marraskuun aikana, ...
Utin jääkärirykmentti harjoittelee tällä ja ensi viikolla merialueella Uudellamaalla, Maavoimat kertoo. Ensimmäinen harjoitus ...
Kajaanissa raidekalustoa rakentava Skoda Transtech kertoo jättäneensä markkinaoikeudelle valituksen Pääkaupunkiseudun ...
Aktia Pankin hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Anssi Huhdan, joka on hoitanut pestiä väliaikaisesti ...
Näkökyvyn heikkeneminen maksaa Suomelle jopa kolme miljardia euroa vuodessa, käy ilmi väitöstutkimuksesta. Tampereen ...
Ensimmäinen syy kiireeseen on Sisu 2 -elokuva, joka saa Suomessa ensi-iltansa keskiviikkona. Toinen syy on Helanderin ...
Japanissa maan ensimmäinen naispääministeri Sanae Takaichi on valittu virallisesti tehtäväänsä tänään. Japanin parlamentin ...
Hallituksen odottamaa täyskäännöstä työllisyyslukuihin ei saatu vielä syyskuussa, vaan työttömien määrä jatkoi kasvuaan.
Lentopallo on kuulunut Aution perheen poikien Eemilin, 10 ja Niklaksen, 12, elämään taaperoajasta lähtien. Vanhemmat, Minna ...